keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Lomalla!

Kesälomarientojen vuoksi jouduin nyt joksikin aikaa eroon skanneristani, joten tämä blogi päivittyy seuraavan kerran noin viikon kuluttua. Riippuu vähän ilmoistakin kyllä.

Omaelämäkerran piirtäminen on ollut hauskempaa kuin etukäteen kuvittelin, mutta myös kuohuttavampaa. Tulossa on ainakin kuvasarja synneistä, ja kertomus siitä kuinka jätin taakseni Pelastusarmeijan pyhäkoulun. Rippileiristä ja sitä seuranneista seurakuntanuorivuosistakin tekisi mieli jo piirtää, mutta hiukan huolestuttaa miten saan hahmoni kasvamaan murkkuikäiseksi. Toisaalta 70-luvun nuoria luulisi olevan aika helppo piirtää, silloin oli ne järkyttävät lahkeet farkuissa, kaikilla oli huono ryhti, finnejä ja aneeminen olemus, paitsi minulla, joka olin lihava, finnitön ja suoraryhtinen. Kiitoksia siis tähän astisesta, ja kohta jatketaan.

7 kommenttia:

  1. Löysin tänne evl.fi-sivulta. Ihana blogi. Piirrät minunkin lapsuuteni aikaa. Pistin kirjanmerkkeihin tämän blogin ja alan seurata.
    Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Susu!

    Hauska kuulla anonyymi. Tervetuloa lukijaksi-)

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut blogitaukoa, kun olen lomalla, mutta nyt teen blogikierrosta. Voin hyvin ymmärtää, tai siis ainakin kuvittelen voivani ymmärtää sen, että hengellisen omaelämäkerran piirtäminen blogiin on ollut hauskempaa kuin kuvittelit mutta myös kuohuttavampaa. Luulen, että hengelliset oivallukset ja kokemukset jälkikäteen ajatellen ovat aika järeitä juttuja, vaikka olisivat tapahtuneet vain hiljaa omassa mielessä kenenkään näkemättä.

    VastaaPoista
  4. Uskonnollisiin juttuihin liittyvät pohdinnat eivät tietenkään ole myöskään olleet mikään muusta elämästä irrallaan ollut saareke. Niiden juttujen muisteleminen nostaa vääjäämättä mieleen myös kaikkea muuta.

    VastaaPoista
  5. Olipa taas nautinnollisia lukuhetkiä blogisi parissa:) Varmasti lapsena kaikki julistuksessa käytetyt kliseet ymmärtää eri tavalla kuin esimerkiksi silloin, kun aikuisena on elänyt niitä todeksi. Minulle kuvat ovat erittäin tärkeitä ymmärtämisen ja muistamisen välineitä ja sinun piirroksesi kertovat paljon! Ne täydentävät tekstiä oivallisesti. Kirjoitat elämänkertaa, jota minäkin voisin lukea:) Ihanaa lomaa, sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hei Eija, hauska että pistäydyit! Hyvää lomaa myös sinulle!

    VastaaPoista