tiistai 19. heinäkuuta 2011

Seuraavassa kerron kuinka suhteeni Pelastusarmeijaan katkesi hetkeksi, osa 1






Jatkuu huomenna

8 kommenttia:

  1. Hmm, olisi pitänyt virpoa, varpoa, niin olisi saanut edes namuja.

    Lasten kerjuulle laittaminen ei ole kivaa.

    VastaaPoista
  2. Siihen aikaan ei meillä päin vielä virvottu eikä varvottu, mutta se olisi tosiaan ollut houkuttelevampi diili.

    VastaaPoista
  3. Usein tapahtuu Tukholma-syndrooma. Lapsi siirtyy kiusaajien ja pilkkaajien puolelle.

    VastaaPoista
  4. Ensin kirjoitin tähän perkelettä kun on laitettu lapsia keräämään rahaa, mutta sitten tulin ajatelleeksi nykykoululaisia jotka myyvät kevätkukkaa ja pörriäistä kaupungilla. Itse en olisi ikinä kyennyt moiseen ja aikuisena jonkin unicefin tuotteiden myyntikin tai lipaskeräys on ollut hienoinen koitos, minkä vuoksi tunnen sympatiaa kaikkia pieniä pinssinmyyjiä kohtaan.

    VastaaPoista
  5. Sellainen mielikuva jäi, etteivät toiset lapset olleet keruusta moksiskaan, mutta minua se ahdisti. Nykyään en suostu keräämään mitään, muutaman kerran on yritetty painostaa. Lupaudun talkootöihin tai maksan vaikka itse omasta pussista rahat, mutta en kerää.

    VastaaPoista
  6. Tukholma-syndrooma? Olisiko näin? Esim kidnapatut tai panttivangit liittoutuvat ryöstäjiin ja menevät näiden puolelle. Kuuluisin tapaus lienee Patricia Hearst (muistankohan nimen oikein?). Jos lasta pilkataan esim uskonnosta, hän liittoutuu pilkkaajiin.

    VastaaPoista
  7. Kulttuurinen ilmapiiri on kyllä pitkään ollut sellainen, että uskonnollisen maailmankatsomuksen omaksuminen on vaatinut joko poikkeuksellista rohkeutta ja piittaamattomuutta muiden ihmisten mielipiteistä, tai sitten syntymistä vahvaan uskonnolliseen liikkeeseen, kuten lestadiolaisuuteen, jonka piirissä voi sitten elää 24 tunsia vuorokaudessa niin ettei tarvitse paljon muiden mielipiteisiin törmäillä.

    VastaaPoista