Minun aikaan niitä sanottiin päivänavauksiksi ja useimmiten ne kuunneltiin keskusradiosta. Mieleen on jäänyt jotakin hyvin hajanaista, esimerkiksi paikallisen helluntaiseurakunnan pitämät herätyssaarnat. Meidän koululla oli kai ns. seurakunnan vuoro, jota yleensä hoitivat luterilaiset, mutta joskus myöt vapaat suunnat.
Kerran ruotsinopettaja tunsi suurta moraalista närkästystä, kun juuri tällaisen paatoksellisen parannussaarnan aikana tulimme vähän voihkineeksi ärtymyksestä. Sitten toisella kertaa taas historianopettaja sanoi, että hänestä on kiinnostavaa seurata ihmisten reaktioita Jyrinkosken lausumiin runoihin. Ne ilmeisesti jakoivat ihmisten mielipiteet fiilistasolla ja se oli helposti havaittavissa.
Luulen, että meilläkin jossain vaiheessa siirryttiin keskusradiotouhuun, ja ehkä nimityskin vaihtui, mutta milloin se oli. Miksi en muista? Olisiko tapahtunut siinä vaiheessa kun muututtiin peruskouluksi, oliko se 75. Joku kohtalotoveri saisi valistaa. Jännää, että ihmiset usein kokevat paatokselliset parannussaarnaat aika voimakkaasti. Negatiivisesti useinkin, mutta joskushan ne sitten myös toimivat siihen suuntaan kuin puhuja on tarkoittanutkin. Mieheni aina muistelee Jyrinkosken runonlausuntaesitystä, oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, joskin jollakin ristiriitaisella tavalla.
Kohtalotoveri täällä! Marssittiin sotilaallisessa järjestyksessä joka jumalan aamu (sic!) juhlasaliin, jonne järjestäydyttiin riveihin yhtä sotilaallisesti. Ja aina kops. Joku pyörtyi. Se oli kohokohta.
Federico Garcia Lorca on kirjoittanut runon "Valituslaulu härkätaistelijan kuoleman johdosta". Jyrinkoski esitti sen käydessään Nurmeksen yhteislyseossa joskus silloin. Säe "kello viisi iltapäivällä" toistui ja kuuntelin sitä verenmaku suussa, muistaa Salme.
en juurikaan piitannut jeesuksesta, mutta minusta oli ihanaa kun koulupäivät aloitettiin kunnon aamuhartauksilla. kuri ja järjestys olivat etusijalla. oppilaat marssivat luokittain jonossa pääaulaan, jossa aamuhartaus virsineen vedettiin läpi tunnollisesti.
erityisesti rakastin virsikoraaleja.
kun sittemmin aamuhartaudet radikalismin vuosina muuttuivat päivänavauksiksi, tapahtui monenkirjava laadullinen muutos. ääneen pääsivät vuorolistan mukaan opettajat, oppilaat tai seurakunta. jokainen sai puhua mielensä mukaan. ohjelmia ei sensuroitu.
aiheet vaihtelivat luonnonsuojelusta pink floydin the dark side of the mooniin ja kasvatukseen. myös yleiset juhlapäivät ja chilen murhat muistettiin. runot olivat suosittuja; minäkin saatoin keskusradion kautta lukea vaikka eeva kilven laulun rakkaudesta: 'sinun kulumavikasi minun kihtiini kieroutuneena, minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten, emme erkane konsana ei.'
joskus harvoin avaus jäi yhteensattumien vuoksi pitämättä. silloin opettajat yrittivät pelastaa tilanteen lukemalla otteita jostain nopeasti löydetystä kirjasta.
kun piti äänestää aamunavausten jatkumisesta, me oppilaat kannatimme niiden säilyttämistä. perusteista päällimmäisin oli, että se lyhensi ensimmäistä oppituntia.
Anneli, se pyörtyminen tosiaan oli kohokohta. Jännä, että teillä siis oli sama.
Salme,Jyrinkosken ääni on kyllä omaa luokkaansa. Juu, kaatuminen tosiaan kuuluu joihinkin uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Marja-Leena, jännä kuulla, että sama meno on ollut muuallakin.
Meri, minäkin mietin että mistä johtuu kun jotenkin haikeana muistelen noita aamuhartausaikoja. Erityisesti sitä, kun kokoonnuttiin koulun aulaan. Niistä on jäänyt kuitenkin jokin voimakas tunnemuisto, kun keskusradiopälinät taas tuntuivat kaikin puolin merkityksettömiltä. Sen minäkin muistan, että aamunavauksien toivoi jatkuvan pitkään, koska se lyhensi oppituntia. Tosin jälkeen päin en ymmärrä tätä ajattelua, koska luokassa istumistahan sekin oli, ja pitkästyttävien jorinoiden kuuntelemista.
Englannissa on luettu 400 vuoden ajan Raamatun King James -käännöstä ääneen kouluissa ja yliopistoissakin. Sillä on ollut suunnaton vaikutus englanninkieliseen maailmaan. King Jamesin kieli elää edelleen sekularisoituneessa ajassakin lehdissä, kaunokirjallisuudessa ja puhekielessä. Me suomalaiset emme sitä tajua, sillä meillä ei ole mitään vastaavaa ilmiötä.
Lassi Nummen Jobin kirjan käännös on yhtä loistavaa kieltä kuin King James Bible.
Suomessa Raamattu kyllä noin kaunokirjallisesti ottaen menetti mielestäni paljon, kun se käännettiin uudestaan. Mutta ehkä asia on nyt helpompi ymmärtää, Paavalin kirjeissäkin jokin tolkku.
Olen täysin samaa mieltä. Jos käytettäisiin rinnakkain molempia käännöksiä, saataisin molempien edut.
Ihmettelen noita Sinun piirroksiasi. Ehkä olit pikkulapsena vasenkätinen. Toisaalta samanlainen kaksikätinen oli esim äitini. Piirtäjä hän ei ollut. Mutta hänethän oli pakotettu koulussa oikeankätiseksi. Sidottu vasen käsi selän takse pulpettiin kiinni.
Olen tosiaan siis alunperin vasuri, joka opetteli oikeakätiseksi. Olin neljäkymmentä vuotta täysin oikeakätinen, mutta kun kiinnostuin piirtämisestä, oli pakko ottaa kynä vasempaan käteen. Se oli itselle jonkinlainen yllätys, vaikka tuskinpa asia muille niin mullistava on. Äitisi kohtalon jakoi varmaan moni lapsi aikoinaan.
Tuossa samassa aulassa kuunneltiin aikoinaan myös, kun Irja-rehtori luki oppikouluun hyväksyttyjen nimet porrastasanteelta. Minäkin siellä kuuntelin äitini kanssa joskus kai kesällä 1960. Ja aamuhartausasetelman muistan juuri niin kuin olet kuvannut. Pyörtymisetkin muistan, mutta joskus joku yhtäkkiä oksensikin.
Se on totta, minäkin olen tuossa aulassa kuunnellut pääsykoetulokset kahdesti, sillä ekalla kerralla en päässyt sisään. Yritin hakea, että olisiko minulla valokuvaa tuosta paikasta, ei löytynyt, ja täältä Turusta käsin oli hankala lähteä tarkistamaan, joten kuva on ihan hilseestä repäisty.Minun aikanani ei kukaan oksentanut, ei tullut mieleen että niinkin voisi tosiaan käydä.
Kyllä tuon paikan heti tunnistaa. Kerran viikossa säestin virret tuossa "keskikerroksessa" olleen puhujan alapuolella eka kerroksessa olleella poljettavalla harmonilla... Irja Kärkkäinen luki meidän aikanamme vuorollaan usein samaa aamuhartauskirjaa parin vuoden välein. Ainakin kolme kertaa muistan kuulleeni tarinan "hämmähäkistä" joka ei ymmärtänyt, että se "kuviota pilaava" iso ylhäältä tuleva lanka oli tarpeen. "Hämmähäkki" katkaisi sen ja koko verkko romahti...
Kuulostaa hyvältä tarinalta:-) Ai sinä olit niitä aktiivisia jotka kantoivat oikein vastuuta aamuhartauksista. Minä en koskaan esiintynyt niissä, en seurakunta-aikoinanikaan.
Tervetuloa lukijoiksi Maurelita ja Tuija!
Minun aikaan niitä sanottiin päivänavauksiksi ja useimmiten ne kuunneltiin keskusradiosta. Mieleen on jäänyt jotakin hyvin hajanaista, esimerkiksi paikallisen helluntaiseurakunnan pitämät herätyssaarnat. Meidän koululla oli kai ns. seurakunnan vuoro, jota yleensä hoitivat luterilaiset, mutta joskus myöt vapaat suunnat.
VastaaPoistaKerran ruotsinopettaja tunsi suurta moraalista närkästystä, kun juuri tällaisen paatoksellisen parannussaarnan aikana tulimme vähän voihkineeksi ärtymyksestä. Sitten toisella kertaa taas historianopettaja sanoi, että hänestä on kiinnostavaa seurata ihmisten reaktioita Jyrinkosken lausumiin runoihin. Ne ilmeisesti jakoivat ihmisten mielipiteet fiilistasolla ja se oli helposti havaittavissa.
Luulen, että meilläkin jossain vaiheessa siirryttiin keskusradiotouhuun, ja ehkä nimityskin vaihtui, mutta milloin se oli. Miksi en muista? Olisiko tapahtunut siinä vaiheessa kun muututtiin peruskouluksi, oliko se 75. Joku kohtalotoveri saisi valistaa. Jännää, että ihmiset usein kokevat paatokselliset parannussaarnaat aika voimakkaasti. Negatiivisesti useinkin, mutta joskushan ne sitten myös toimivat siihen suuntaan kuin puhuja on tarkoittanutkin. Mieheni aina muistelee Jyrinkosken runonlausuntaesitystä, oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, joskin jollakin ristiriitaisella tavalla.
VastaaPoistaKohtalotoveri täällä! Marssittiin sotilaallisessa järjestyksessä joka jumalan aamu (sic!) juhlasaliin, jonne järjestäydyttiin riveihin yhtä sotilaallisesti. Ja aina kops. Joku pyörtyi. Se oli kohokohta.
VastaaPoistaFederico Garcia Lorca on kirjoittanut runon "Valituslaulu härkätaistelijan kuoleman johdosta". Jyrinkoski esitti sen käydessään Nurmeksen yhteislyseossa joskus silloin. Säe "kello viisi iltapäivällä" toistui ja kuuntelin sitä verenmaku suussa, muistaa Salme.
VastaaPoistaEikös kaatuminen kuulu uskonnollisten tilaisuuksien luonteeseen, uskaltautuu Salme sanomaan.
VastaaPoistaTuntuu siltä, että me on käyty samaa koulua! ;)
VastaaPoistaen juurikaan piitannut jeesuksesta, mutta minusta oli ihanaa kun koulupäivät aloitettiin kunnon aamuhartauksilla. kuri ja järjestys olivat etusijalla. oppilaat marssivat luokittain jonossa pääaulaan, jossa aamuhartaus virsineen vedettiin läpi tunnollisesti.
VastaaPoistaerityisesti rakastin virsikoraaleja.
kun sittemmin aamuhartaudet radikalismin vuosina muuttuivat päivänavauksiksi, tapahtui monenkirjava laadullinen muutos. ääneen pääsivät vuorolistan mukaan opettajat, oppilaat tai seurakunta. jokainen sai puhua mielensä mukaan. ohjelmia ei sensuroitu.
aiheet vaihtelivat luonnonsuojelusta pink floydin the dark side of the mooniin ja kasvatukseen. myös yleiset juhlapäivät ja chilen murhat muistettiin. runot olivat suosittuja; minäkin saatoin keskusradion kautta lukea vaikka eeva kilven laulun rakkaudesta: 'sinun kulumavikasi minun kihtiini kieroutuneena, minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten, emme erkane konsana ei.'
joskus harvoin avaus jäi yhteensattumien vuoksi pitämättä. silloin opettajat yrittivät pelastaa tilanteen lukemalla otteita jostain nopeasti löydetystä kirjasta.
kun piti äänestää aamunavausten jatkumisesta, me oppilaat kannatimme niiden säilyttämistä. perusteista päällimmäisin oli, että se lyhensi ensimmäistä oppituntia.
Anneli, se pyörtyminen tosiaan oli kohokohta. Jännä, että teillä siis oli sama.
VastaaPoistaSalme,Jyrinkosken ääni on kyllä omaa luokkaansa. Juu, kaatuminen tosiaan kuuluu joihinkin uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Marja-Leena, jännä kuulla, että sama meno on ollut muuallakin.
Meri, minäkin mietin että mistä johtuu kun jotenkin haikeana muistelen noita aamuhartausaikoja. Erityisesti sitä, kun kokoonnuttiin koulun aulaan. Niistä on jäänyt kuitenkin jokin voimakas tunnemuisto, kun keskusradiopälinät taas tuntuivat kaikin puolin merkityksettömiltä. Sen minäkin muistan, että aamunavauksien toivoi jatkuvan pitkään, koska se lyhensi oppituntia. Tosin jälkeen päin en ymmärrä tätä ajattelua, koska luokassa istumistahan sekin oli, ja pitkästyttävien jorinoiden kuuntelemista.
Englannissa on luettu 400 vuoden ajan Raamatun King James -käännöstä ääneen kouluissa ja yliopistoissakin. Sillä on ollut suunnaton vaikutus englanninkieliseen maailmaan. King Jamesin kieli elää edelleen sekularisoituneessa ajassakin lehdissä, kaunokirjallisuudessa ja puhekielessä. Me suomalaiset emme sitä tajua, sillä meillä ei ole mitään vastaavaa ilmiötä.
VastaaPoistaLassi Nummen Jobin kirjan käännös on yhtä loistavaa kieltä kuin King James Bible.
Suomessa Raamattu kyllä noin kaunokirjallisesti ottaen menetti mielestäni paljon, kun se käännettiin uudestaan. Mutta ehkä asia on nyt helpompi ymmärtää, Paavalin kirjeissäkin jokin tolkku.
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä. Jos käytettäisiin rinnakkain molempia käännöksiä, saataisin molempien edut.
VastaaPoistaIhmettelen noita Sinun piirroksiasi. Ehkä olit pikkulapsena vasenkätinen. Toisaalta samanlainen kaksikätinen oli esim äitini. Piirtäjä hän ei ollut. Mutta hänethän oli pakotettu koulussa oikeankätiseksi. Sidottu vasen käsi selän takse pulpettiin kiinni.
Olen tosiaan siis alunperin vasuri, joka opetteli oikeakätiseksi. Olin neljäkymmentä vuotta täysin oikeakätinen, mutta kun kiinnostuin piirtämisestä, oli pakko ottaa kynä vasempaan käteen. Se oli itselle jonkinlainen yllätys, vaikka tuskinpa asia muille niin mullistava on. Äitisi kohtalon jakoi varmaan moni lapsi aikoinaan.
VastaaPoistaTuossa samassa aulassa kuunneltiin aikoinaan myös, kun Irja-rehtori luki oppikouluun hyväksyttyjen nimet porrastasanteelta. Minäkin siellä kuuntelin äitini kanssa joskus kai kesällä 1960. Ja aamuhartausasetelman muistan juuri niin kuin olet kuvannut. Pyörtymisetkin muistan, mutta joskus joku yhtäkkiä oksensikin.
VastaaPoistaSe on totta, minäkin olen tuossa aulassa kuunnellut pääsykoetulokset kahdesti, sillä ekalla kerralla en päässyt sisään. Yritin hakea, että olisiko minulla valokuvaa tuosta paikasta, ei löytynyt, ja täältä Turusta käsin oli hankala lähteä tarkistamaan, joten kuva on ihan hilseestä repäisty.Minun aikanani ei kukaan oksentanut, ei tullut mieleen että niinkin voisi tosiaan käydä.
VastaaPoistaKyllä tuon paikan heti tunnistaa. Kerran viikossa säestin virret tuossa "keskikerroksessa" olleen puhujan alapuolella eka kerroksessa olleella poljettavalla harmonilla...
VastaaPoistaIrja Kärkkäinen luki meidän aikanamme vuorollaan usein samaa aamuhartauskirjaa parin vuoden välein. Ainakin kolme kertaa muistan kuulleeni tarinan "hämmähäkistä" joka ei ymmärtänyt, että se "kuviota pilaava" iso ylhäältä tuleva lanka oli tarpeen. "Hämmähäkki" katkaisi sen ja koko verkko romahti...
Kuulostaa hyvältä tarinalta:-) Ai sinä olit niitä aktiivisia jotka kantoivat oikein vastuuta aamuhartauksista. Minä en koskaan esiintynyt niissä, en seurakunta-aikoinanikaan.
VastaaPoistaEi minulta tuota säestysaktiivisuutta kyselty. Voitin eka luokalla kulttuurikilpailun pianonsoiton ja sain "käskyn" säestäjäksi :)
VastaaPoistaJonkun kerran ehkä puhuinkin. Sitä en muista, mutta todennäköistä se on...