lauantai 17. maaliskuuta 2012

Ei se unohdu




Kaksitoista vuotta se kulki minun kanssani täällä.
Unohtumattomia päiviä
joiden samankaltaisuus tuuditti kuvittelemaan
että elämä jatkuu samana loputtomasti.
Että loputtomasti päästän sitä ulos ja sisään
loputtomasti kannan sille muroja
loputtomasti kiellän, ei saa hyppiä, älä hypi,
kuuletko sinä lakkaa hyppimästä nyt.

Kun se lähti,
heräsin yöllä ja kuuntelin.
Ei enää hengitystä, tuhinaa
ei rapsutusta kun se unissaan potki seinää.

Vieläkin on
joskus niin ikävä
että pitää yöllä pimeässä juosta tähtiä kiinni.
Jonnekin tuonne sinä menit taivaan koira 
jonnekin tuonne minne kaikki vilpittömät, ihanat sielut menevät.
Sinun sydämesi ääniin minä vieläkin
nukahdan ja herään.



ps. Olen saanut taas muutaman uuden lukijan. Tervetuloa Heidi, Liisu ja Ulla!

15 kommenttia:

  1. Eivät ne unohdu, rakkaat kumppanit ja seuralaiset, eivät vuosienkaan kuluessa. Siellä ne kulkevat sielussa mukana edelleen.

    VastaaPoista
  2. Minä uskon, että jos tuonpuoleisessa on paikka ihmisille, on siellä myös tilaa kaikille karvaisille rakkaillemme. Minullakin olisi odottamassa monta..

    VastaaPoista
  3. Eläimet ovat viattomia, joten pakkohan niiden on päästä taivaaseen.

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli tippa linssiin. Ihana teksti.
    Sinne meni jonnekin minunkin 16 ja puoli vuotta vanha sekarotuinen hauvani. Hyvin hoiti virkansa, ei moitteen sijaa voi löytää. Lämmitti jalkapohjia, tervehti kotiin tullessa, herkeämättä vahti henkilökohtaista turvallisuuttani, piti seuraa.

    VastaaPoista
  5. Sinun koirasi viihtyi, kun eli niin pitkään.

    VastaaPoista
  6. Ajattelenkin, että olen onnekas kun sain pitää koirulin ylimääräisen kauan.

    VastaaPoista
  7. <3

    Me olemme jo kertaalleen viettäneet jäähyväisiä rakkaalle etäkoiralle kun koiruus katosi metsään. Koira löytyi viikon seikkailun jälkeen, mutta ne lopulliset jäähyväiset ovat luultavasti pian edessä, kuono harmaantuu ja aistit hiipuvat...

    VastaaPoista
  8. On elämän laki, että jonkinlaiset jäähyväiset ovat jossain vaiheessa edessä.

    Minä näen usein unta, että koirani ei kuollutkaan. Käyn sen kanssa lenkillä ja muistelen niitä aikoja, kun se oli vanha ja väsynyt, ja sitten jollain ihmeellisellä tavalla kuntoutui.

    VastaaPoista
  9. Aiva upea runo! Voin täysin samaistua noihin tuntemuksiin rakkaan koirani menetettyäni. Edelleen on ikävä Wandaa.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Eija:-) Joo, nämä ovat koiranomistajien yhteisiä tuntoja.

    VastaaPoista
  11. Jo monesta koiraystävästä luopuneelle tuli tippa silmään. Ajan armottomuus konkretisoituu lemmikkien elämän lyhyydessä, vaikka aivan saman pituisia ne vuodet ovat ihmisellekin.

    VastaaPoista
  12. Itku tuli. Runosi kaivautui sieluuni. Minäkin jouduin sanomaan hyvästi rakkaalle ystävälleni. Parhaalle.

    VastaaPoista
  13. Kyllä se riipaisee.Minun koirani kuolemasta on jo kauan, mutta silti alkaa heti itkettää, kun ajattelen sitä.

    VastaaPoista