torstai 1. maaliskuuta 2012

Kirjoittajakoulutuksessa

Regina, SinäMinä, MeKaks, Nyyrikki ym tarjosivat siihen aikaan pätevää kirjoittajakoulutusta wannabe-kirjailijalle
Parhaimpina (pahimpina) aikoina kirjoitin 2000-3000 liuskaa vuodessa

Ensimmäisen romaanin myötä kuvittelin pääseväni eroon kioskiviihteestä, mutta asuntolainat ja opintolainat velvoittivat




13 kommenttia:

  1. Sairas rakkaudesta....muistan tunteen!

    VastaaPoista
  2. Kolmiokirja-aika oli todellista rakkausurakointia...
    Tuija L

    VastaaPoista
  3. "Rakkausurakointi" olisi saattanut olla hauskempaa kuin minun linjani: lehtijuttuja kaikista mahdollisisista aiheista. Rahaa oli saatava, ja mistään jutuista ei kertynyt eläkettä.

    VastaaPoista
  4. Toisaalta sinä sait juttujesi myötä tietoa maailman asioista. Rakkausurakointi oli siinä mielessä vähän yksitoikkoisempaa.

    VastaaPoista
  5. Sinä opit jotakin. Vai onko se synnynnäistä? Luen ääneen tätä elämäkertaasi miehelleni, ja nauramme kuvillesi ja teksteillesi. Osaat viihdyttää.:)

    VastaaPoista
  6. Romanttisten tarinoiden kirjoittaminen ei käynyt kädenkäänteessä, joten ei se ehkä aivan synnynnäistä ollut.

    Mukava tietää, että on yleisöä:-)

    VastaaPoista
  7. Hauska! Olen vasta viime aikoina alkanut lukea sarjakuvia. Olimme Pekka Puupää-hatun voittajan näyttelyn avajaisissa, ja silloin vasta tajusin, että sekin (sarjakuvat) voi olla taidetta.

    Lapsena luettiin veljen kanssa kaikkien lehtien, joita vaan käsiimme saatiin, sarjakuvat, ja ehkä siitä jäi pysyvä luulo, että ne on tarkoitettu vain lapsille.

    VastaaPoista
  8. En minäkään tajunnut sarjakuvien ideaa ennen kuin aloin piirtää niitä. Tai siis opetella piirtämään niitä.

    VastaaPoista
  9. Nykyisin julkaistaan myös kiinnostavia sarjakuvaromaaneja, esim. Marjane Satrapin Persepolis 1 ja 2 sekä Guy Delislen Pjongjang. Suosittelen.

    Pidän muuten kovasti, Kirsti, sinun sarjakuviesi tyylistä ja sisällöstä. Taidokasta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkistä Maisakaisa, pitääkin käydä hakemassa nuo ja tutustua.

    Ja suurkiitos kannustuksesta, se tulee aina niin tarpeeseen:-)

    VastaaPoista
  11. Nyt syntyi oivallus. Arvelinkin, että jossain meissä täytyi näkyä se tipulalainen taustamme, muussakin kuin siinä, että uskoimme tyttöjen pärjäävän kaikessa niin kuin pojat.

    Nuohan olivat juuri niitä romanttisia kuvia (nykyisin siis kauhukuvia), joita yliromantisoidut kaukaa poikia katsovat, heistä rippuvaiset ja heitä etäisesti ihannoivat miettivät välillä mielessään.

    Nyt kun katsoo niitä entisiä samanikäisiä epävarmoja murkkupoikia vaikkapa luokkakuvissaan, sitä vain ihmettelee, mitä heissä silloin näki! Ne ihannekuvat olisivat räjähtäneet rikki, jos "niitä" olisi ollut kiusaamassa samassa luokkahuoneessa...

    Tajusin, että tuo yhteys sai meidät ent tiput hihittelemään sarkastisesi lukiessamme noita vuokraemännän tilaamia lukemistoja alivuokralaiskämpässämme. Silti niitä ei malttanut olla lukematta, ehkä vähän liikuttuneenakin...

    VastaaPoista
  12. Olen huomannut, että jotkut myös inhoavat sitä entistä itseään, joka luki noita tarinoita. Tipulalaisuuteen en arvannut liittää tätä problematiikkaa, mutta mikä ettei...

    VastaaPoista