 |
| Regina, SinäMinä, MeKaks, Nyyrikki ym tarjosivat siihen aikaan pätevää kirjoittajakoulutusta wannabe-kirjailijalle |
 |
| Parhaimpina (pahimpina) aikoina kirjoitin 2000-3000 liuskaa vuodessa |
 |
| Ensimmäisen romaanin myötä kuvittelin pääseväni eroon kioskiviihteestä, mutta asuntolainat ja opintolainat velvoittivat |
Sairas rakkaudesta....muistan tunteen!
VastaaPoistaArvasin!
VastaaPoistaKolmiokirja-aika oli todellista rakkausurakointia...
VastaaPoistaTuija L
"Rakkausurakointi" olisi saattanut olla hauskempaa kuin minun linjani: lehtijuttuja kaikista mahdollisisista aiheista. Rahaa oli saatava, ja mistään jutuista ei kertynyt eläkettä.
VastaaPoistaToisaalta sinä sait juttujesi myötä tietoa maailman asioista. Rakkausurakointi oli siinä mielessä vähän yksitoikkoisempaa.
VastaaPoistaSinä opit jotakin. Vai onko se synnynnäistä? Luen ääneen tätä elämäkertaasi miehelleni, ja nauramme kuvillesi ja teksteillesi. Osaat viihdyttää.:)
VastaaPoistaRomanttisten tarinoiden kirjoittaminen ei käynyt kädenkäänteessä, joten ei se ehkä aivan synnynnäistä ollut.
VastaaPoistaMukava tietää, että on yleisöä:-)
Hauska! Olen vasta viime aikoina alkanut lukea sarjakuvia. Olimme Pekka Puupää-hatun voittajan näyttelyn avajaisissa, ja silloin vasta tajusin, että sekin (sarjakuvat) voi olla taidetta.
VastaaPoistaLapsena luettiin veljen kanssa kaikkien lehtien, joita vaan käsiimme saatiin, sarjakuvat, ja ehkä siitä jäi pysyvä luulo, että ne on tarkoitettu vain lapsille.
En minäkään tajunnut sarjakuvien ideaa ennen kuin aloin piirtää niitä. Tai siis opetella piirtämään niitä.
VastaaPoistaNykyisin julkaistaan myös kiinnostavia sarjakuvaromaaneja, esim. Marjane Satrapin Persepolis 1 ja 2 sekä Guy Delislen Pjongjang. Suosittelen.
VastaaPoistaPidän muuten kovasti, Kirsti, sinun sarjakuviesi tyylistä ja sisällöstä. Taidokasta!
Kiitos vinkistä Maisakaisa, pitääkin käydä hakemassa nuo ja tutustua.
VastaaPoistaJa suurkiitos kannustuksesta, se tulee aina niin tarpeeseen:-)
Nyt syntyi oivallus. Arvelinkin, että jossain meissä täytyi näkyä se tipulalainen taustamme, muussakin kuin siinä, että uskoimme tyttöjen pärjäävän kaikessa niin kuin pojat.
VastaaPoistaNuohan olivat juuri niitä romanttisia kuvia (nykyisin siis kauhukuvia), joita yliromantisoidut kaukaa poikia katsovat, heistä rippuvaiset ja heitä etäisesti ihannoivat miettivät välillä mielessään.
Nyt kun katsoo niitä entisiä samanikäisiä epävarmoja murkkupoikia vaikkapa luokkakuvissaan, sitä vain ihmettelee, mitä heissä silloin näki! Ne ihannekuvat olisivat räjähtäneet rikki, jos "niitä" olisi ollut kiusaamassa samassa luokkahuoneessa...
Tajusin, että tuo yhteys sai meidät ent tiput hihittelemään sarkastisesi lukiessamme noita vuokraemännän tilaamia lukemistoja alivuokralaiskämpässämme. Silti niitä ei malttanut olla lukematta, ehkä vähän liikuttuneenakin...
Olen huomannut, että jotkut myös inhoavat sitä entistä itseään, joka luki noita tarinoita. Tipulalaisuuteen en arvannut liittää tätä problematiikkaa, mutta mikä ettei...
VastaaPoista