Loistava esimerkki siitä, miten maailmat eivät toisinaan yksinkertaisesti kohtaa.
Jotkut suuret uskonnolliset ajattelijat ymmärtävät lasta. C. S. Lewis kirjoittaa neuvoksi lastenkirjailijoille, että lapset mm haluavat laittaa kaiken suuhunsa, jos se on kaunis, olipa se vaikka nappi tai jalokivi. Ja tietysti suklaamunan! Lastenkirjoissa pitää olla ruokaa niin kuin Viisikoissa.
Hän sanoo, että lastenkirjailija on lapsen kaveri niin kuin naapurin koira. Joillekin herttaisille hurskaille tädeille tai sedille (tai papeille) se on mahdottomuus. Toiset taas ovat lasten parissa kuin yksi heistä.
Susu, minustakin tuntuu, että esseen sijasta pitäisi ehkä piirtää sarjakuva siitä aiheesta:-)
Anna, olen kuitenkin miettinyt sitä, että vaikkeivät isoäidin ja minun maailmat tosiaan oikein kohdanneet, niin tuo tapaus jäi kuitenkin mieleen voimakkaasti. Ihan kuin jokin yhtymäkohta olisi kuitenkin ollut.
Aivan mahtava idea sulla tehdä sarjakuvaa juuri hengellisestä matkastasi!
Pikkasen kade olen aina, kun luen kapinallisista lapsista, tai no, ainakin omintakeisista ja rohkeista siinä mielessä, että uskaltavat kysyä ja kyseenalaistaa kuten sinä. Jouduit konflikteihin, mutta elämäsi oli taatusti värikkäämpää ja omaehtoisempaa.
Itse olin se kiltti ja tylsä tyttö, joka uskalsi vain totella ja odottaa kärsivällisesti jotain kiiltokuvaa palkkioksi kiltteydestään. Ajatuksissani saatoin joskus jopa kapinoida, mutta hitsi vie, siitäkin tuli hirmuinen syyllisyys.
Odotan mielenkiinnolla jatkoa sarjikseesi! Terv. Ilona.
Hei Ilona. Olihan toi mun kapina aika tavalla sisäänpäin kääntynyttä, mutta jollakin tavalla oli tarve osoittaa mieltä ja miettiä asiat itse. Kääntöpuolena oli sitten jonkinlainen yksinäisyys, joka aika voimakkaasti sävytti elämääni.
Blogisisko, rakkaus, niin... Jollakin tavalla varmaan, mutta aika monen mutkan takaa välittyneenä...
Kai sinä sait syödä sen????
VastaaPoistaOdottelen, että saisin lukea esseesi siitä Onyman neljännestä luvusta.
Minusta ei ole esseiden kirjoittajaksi.
Loistava esimerkki siitä, miten maailmat eivät toisinaan yksinkertaisesti kohtaa.
VastaaPoistaJotkut suuret uskonnolliset ajattelijat ymmärtävät lasta. C. S. Lewis kirjoittaa neuvoksi lastenkirjailijoille, että lapset mm haluavat laittaa kaiken suuhunsa, jos se on kaunis, olipa se vaikka nappi tai jalokivi. Ja tietysti suklaamunan! Lastenkirjoissa pitää olla ruokaa niin kuin Viisikoissa.
Hän sanoo, että lastenkirjailija on lapsen kaveri niin kuin naapurin koira. Joillekin herttaisille hurskaille tädeille tai sedille (tai papeille) se on mahdottomuus. Toiset taas ovat lasten parissa kuin yksi heistä.
Susu, minustakin tuntuu, että esseen sijasta pitäisi ehkä piirtää sarjakuva siitä aiheesta:-)
VastaaPoistaAnna, olen kuitenkin miettinyt sitä, että vaikkeivät isoäidin ja minun maailmat tosiaan oikein kohdanneet, niin tuo tapaus jäi kuitenkin mieleen voimakkaasti. Ihan kuin jokin yhtymäkohta olisi kuitenkin ollut.
Aivan mahtava idea sulla tehdä sarjakuvaa juuri hengellisestä matkastasi!
VastaaPoistaPikkasen kade olen aina, kun luen kapinallisista lapsista, tai no, ainakin omintakeisista ja rohkeista siinä mielessä, että uskaltavat kysyä ja kyseenalaistaa kuten sinä. Jouduit konflikteihin, mutta elämäsi oli taatusti värikkäämpää ja omaehtoisempaa.
Itse olin se kiltti ja tylsä tyttö, joka uskalsi vain totella ja odottaa kärsivällisesti jotain kiiltokuvaa palkkioksi kiltteydestään. Ajatuksissani saatoin joskus jopa kapinoida, mutta hitsi vie, siitäkin tuli hirmuinen syyllisyys.
Odotan mielenkiinnolla jatkoa sarjikseesi!
Terv. Ilona.
Kirsti, ehkäpä yhtymäkohtana oli rakkaus.
VastaaPoistaHei Ilona. Olihan toi mun kapina aika tavalla sisäänpäin kääntynyttä, mutta jollakin tavalla oli tarve osoittaa mieltä ja miettiä asiat itse. Kääntöpuolena oli sitten jonkinlainen yksinäisyys, joka aika voimakkaasti sävytti elämääni.
VastaaPoistaBlogisisko, rakkaus, niin... Jollakin tavalla varmaan, mutta aika monen mutkan takaa välittyneenä...
Kiitos!
VastaaPoistaSuklaa on kyllä "petollista" ja ajatuksia harhauttavaa ;)