sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kuohuva 70-luku







Kukaan meistä ei kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi ole mennyt naimisiin Olli Ok nimisen miehen kanssa, mutta miten käy tulevaisuudessa, se jää nähtäväksi.ps 1: Tervetuloa lukijaksi ill, jonka muistan jo kaukaa keskustelufoorumiajoilta.
pa 2, olin nyt taas vähän huolimaton noiden kuvien kanssa. Skannasin vain nopeasti ja pistin tänne blogiin. Tuntuu, että pitää nyt ensin saada koko elämänkaari piirrettyä jollakin tavalla läpi, sitten on aika miettiä vähän tarkemmin kuvien väritystä ja muuta. Siis ihan idioottimainen keksintö tämä elämäkerta piirtämällä. Hiki tulee.

8 kommenttia:

  1. Minusta tämä on hieno keksintö!
    Lukijan kannalta, siis, ymmärrän hyvin että tekeminen on työlästä. Mutta olen varautunut ostamaan tämän albuminakin sitten kun se on valmis.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta! On tämä piirtäminen kauhean hauskaa myös, vaikka työlästäkin.

    VastaaPoista
  3. Omaelämäkerrallinen sarjakuvablogi on hyvä keksintö.

    Minun on ollut helppo samastua nuoruuteesi. Muistan kouluneuvostovaalit, spiritismin ja kaiken maailman gurut. Muistan myös lukeneeni pyhäkoulumuistelujasi. Seuraavaksi tutustunkin muihin sarjakuviisi täällä. :)

    Oletko muuten ajatellut, että voisit työstää sarjakuvistasi vaikkapa kirjan. :)

    VastaaPoista
  4. Heh, kyllä toi kirja on tässä vaiheessa asioiden edelle menemistä, mutta katsotaan nyt mihin kynä vie:-)

    VastaaPoista
  5. Kannustan myös työstämään sarjakuvista kirjan. Se puhuttelisi ainakin samalla aikakaudella lapsuutensa ja nuoruutensa eläneitä.

    Kuvasi saavat usein omat muistot vyörymään mieleen. Niin kuin vaikka sen, että kouluneuvostovaaleissa äänestin Tarzan-säätiötä, "vapaiden hankien miehiä", koska he olivat puolueisiin sitoutumattomia humoristeja. :-)
    Spiritismi, gurut ja automaattikirjoitus puhuttivat aikanaan myös.

    VastaaPoista
  6. Maisakaisa, minä en muista meidän koulustamme mitään noin hulvatonta, meillä oltiin asioiden kanssa niin tosissaan. Sitoutumattomia humoristeja en olisi osannut edes kuvitella.

    VastaaPoista
  7. Taidan olla muutaman vuoden nuorempi. Kiihkein aika oli silloin jo ohi ja meitä politiikka vain nauratti. Tiedettiin kyllä, että yksi luokan tytöistä oli pioneereissa ja yhdellä pojalla oli Olé Porvari -rintanappi.

    VastaaPoista
  8. Voi olla ikäkin selitys kyllä, mutta meillä oli kyllä aika erikoinen tuo koulukin siihen aikaan.

    VastaaPoista